Taas syksy saa

Keskiviikko 26.8.2020 - Heljä Järvinen

Joka vuosi kesä on ohitse aina nopeammin. Juurihan omenapuiden kukat ihastuttivat meitä huumaavalla tuoksulla ja etelästä saapuneet muuttolinnut lauloivat kauniimmin kuin koskaan. Pari vuosikymmentä sitten vapaaehtoisen maanpuolustustyön parissa ystävystyin nyt jo edesmenneeseen pohdiskelevaan ja analyyttiseen henkilöön. Keskustelimme usein, huumoria unohtamatta siitä, miten me ihmiset elämme elämäämme. Yhdelle on tärkeää perhe ja suku, toinen kokee elävänsä vapaammin saadessaan tehdä työtä, jossa menestyy ja kolmannen kohdalla on tärkeää runsas sosiaalinen verkosto.

Mutta, elämässä, olkoon se millainen tahansa, meille kaikille on olemassa neljä vuodenaikaa, vielä. Kevät, kesä, syksy ja talvi. Juttukaverini pohti useasti sitä, että vaikka elämä on jatkumo, elämämme ikään kuin katkeaa uuden edessä, esimerkiksi kun vuosi vaihtuu tai kesä loppuu. Vuosi vuodelta ja tällä hetkellä varsinkin itsestäni tuntuu siltä, että kun parhain kesä on jäänyt taka-alalle, kaipaan sitä voimakkaammin kuin aiemmin. Eri vuodenaikojen nivelvaiheet vievät aina enemmän aikaa sopeutua ja myönnän, että lievä pysähtyneisyyden tila on olemassa, kunnes taas kevät koittaa ja tuntee heräävänsä eloon. Kuinka monta kertaa olenkaan kuullut keskustelua siitä, että toinen on onnellinen, kun syksy saapuu tai että talvi on elämän parasta aikaa.

Poikkeuksellisten kuukausien aikana ihmiset ovat löytäneet luonnon ja kotimaan aivan uudella tavalla. Huomataan ja ihastutaan sellaisiin asioihin, joita aina on ollutkin mutta nyt mielemme ja kehomme on avoimempi näkemään niitä. Kotimaan luontomatkailu on lisääntynyt, mummonmökit ovat alkaneet kiinnostamaan nuorempiakin.

Olkoon niin tai näin, niin asioilla on aina myös hyvät puolensa, niin tässä korona-ajassakin. Monesti olen kuitenkin miettinyt, että miten nämä vaikeudet meitä ihmisiä jalostaa? Tällä kokemallamme ajalla on tarkoituksensa ja merkityksensä. Omalla kohdalla mietin sitä niin, että yhteiskunnan tulee varautua hyvin suojellakseen kansalaisiaan, mutta minun ei ehkä tarvitse kantaa huolta koko väestön hyvinvoinnista. Tuulta ja sadetta päin, aurinkoisin mielin! Iloista syksyä Sinulle, lukijani.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Korona, luontomatkailu, omenankukat, neljä vuodenaikaa, syksy, talvi, kevät, kesä, hyvinvointi, yhteiskunta

Tulevaisuutta ei ole ilman menneisyyttä

Tiistai 3.12.2019 - Heljä Järvinen

Suomen itsenäisyyden aikaa on ollut jo yli sata vuotta. Talvisodan alkamisestakin tuli juuri kuluneeksi 80 vuotta. Pitkä ajanjakso, mutta tapahtumat ovat kuitenkin hyvin tuoreessa muistissa. On hyvä, että emme unohda historiamme merkittäviä asioita, vaikka sen ajan sukupolvet ovatkin kohta poistuneet joukostamme. Tutkijat ovat osoittaneet, että talvisodan alku oli neuvostoliittolaisten järjestämä provokaatio tulittaessaan omia maitaan Mainilan seudulla väittäen, että Suomi oli aloitteellinen. Tappiot olivat mittavat molemmille osapuolille. Suomi selvisi menettäen noin 27 000 ihmishenkeä. Menetykset olivat suurempia neuvostoliittolaisilla ja arvioidaan, että ihmishenkien menetykset olivat ilmoitettuja lukuja vielä paljon suuremmat.

Yksi talvisodan torjuntavoitoista tapahtui Karjalankannaksella, missä puna-armeija hyökkäsi 5.12. niin kutsutulle Mannerheim-linjalle. Suomen tykistö ja jalkaväki pysäyttivät neuvostoliittolaisten aikeet. Monia raskaita ja vaikeita aikoja oli vielä edessä ennen Moskovan rauhansopimuksen allekirjoitusta.

Kerrotaan, että sotatoimialueilla taistelleet suomalaiset sotilaat olivat taitavia metsässä liikkujia, mikä auttoi menestymään taisteluissa. Talvisota kesti 105 päivää päättyen Moskovan rauhansopimukseen. Rauha tuli, mutta jouduttiin suuriin alueluovutuksiin ja lähes puoli miljoonaa suomalaista joutui jättämään kotinsa uuden rajan taakse. Ongelmat eivät kuitenkaan loppuneet rauhansopimuksen tekoon ja myöhemmin havaittiinkin, että rauhansopimuksen soveltamisessa oli tulkinnanvaraisuuksia, joita Neuvostoliitto pyrki vahvemman oikeudella tulkitsemaan omaksi edukseen.

Aikaa on kulunut, mutta kaikki tapahtunut on meidän suomalaisten historiaa ja tärkeää onkin, että muistamme menneen ja edelleen arvostamme sota-ajan sukupolven ponnisteluja. Sanonta kuuluu, että tulevaisuutta ei ole ilman menneisyyttä. Menneisyyttä ei silti pidä jäädä vatvomaan, vaan ottaa opiksi tapahtuneista ja pyrkiä rakentamaan uutta ja parempaa tulevaisuutta.

Suomi täyttää 102 vuotta ja se on kunnioitettava ikä. Hyvinvoiva ja pitkäikäinen Suomi jaksaa paremmin, kun hoidamme maamme yhteisiä asioita sovussa ja tasapuolisesti sekä toisiamme kunnioittaen. Mutta nykypolitiikassa sopu ja tasapuolisuus sekä toisen kunnioittaminen lienevät vieraita asioita ja siten tuotetaan uusia ja toisenlaisia ongelmia. Ministerit toinen toisensa jälkeen tyrivät. Rinne sai siis lähteä. Näyttää olevan hankalaa, jos pääministerillä on lakimiehen koulutus. Anneli Jäätteenmäki vaihdettiin, kun hän puhui niin totta kuin osasi ja Antti Rinne joutui vaikeuksiin, koska hän kertoi puhuneensa niin totta kuin muisti.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi, talvisota, Neuvostoliitto, Mainila, Karjalankannas, Mannerheim, pääministeri, Antti Rinne, Anneli jäätteenmäki

Suomi on puolustamisen arvoinen

Keskiviikko 5.12.2018 - Heljä Järvinen

Muutamia päiviä sitten uutisoitiin suomalaisten maanpuolustustahdon vähenemisestä. Kyselyn 17-25 vuotiaiden ryhmässä maanpuolustustahto oli vähentynyt eniten. Myös asevelvollisuusjärjestelmän kannatus on heikentynyt, vaikka selvä enemmistö pitää nykyistä järjestelmää parhaana vaihtoehtona. Syitä maanpuolustustahdon vähenemiseen löydettiin muun muassa omakohtaisen- tai suvun kokemuksen puuttumisella. Monellakaan parikymppisellä ei ole enää sota-ajan kokeneita lähiomaisia kertomassa viime sotien ajoista ja kansakunnan yhteisestä ponnistelusta vihollista vastaan. Ehkä tämä on yksi syy siihen, että vuodesta 1960 asti toistuvasti Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan tekemässä maanpuolustustahtoa mittaavassa kyselyssä tulos on heikentynyt.

Edellisen kerran näin heikko tulos saatiin noin 30 vuotta sitten. Tuolloin alkanut korjaantuminen johtui varmaan monesta asiasta. Talvisodan syttymisestä oli vuonna 1989 kulunut 50 vuotta ja aiheesta tehty Pekka Parikan ohjaama elokuva toi tuolloiset tunnot ja tapahtumat elävästi nuoremmankin polven tietoisuuteen. Samoihin aikoihin alkanut Neuvostoliiton hajoaminen toi meille vapaamman ajattelun mahdollisuuksia ja saatettiin julkisesti palauttaa Lotta- ja Suojeluskuntajärjestöjen perinteet ja kunnia ja tunnustaa niiden osuus Suomen itsenäisyyden säilymisessä sotavuosina.

Lisäksi perustettiin Maanpuolustuskoulutusyhdistys joulukuussa 1993 ja tämä toi runsaasti uusia toimintamahdollisuuksia maanpuolustustyöstä kiinnostuneille perinteisten Puolustusvoimien järjestämien kertausharjoitusten rinnalle. Koska naisille avautui mahdollisuus varusmiespalvelukseen vasta vuona 1995, ei heille ollut kovin paljon tehtäviä siihenastisissa maanpuolustuksen organisaatioissa lukuun ottamatta jo sadan vuoden ajan arvokasta työtä tehnyttä Sotilaskotiliittoa. Asia korjaantui, kun Naisten Valmiusliitto perustettiin vuonna 1997. Naisten Valmiusliitto antaa nimenomaan kaiken ikäisille naisille koulutusta mitä erilaisimpien yhteiskunnan häiriö- ja kriisitilanteiden varalle. Koulutusta järjestetään esimerkiksi lääkintä- ja ruokahuollon toteuttamisesta sekä monipuolisista tavoista varmistaa arjen turvallisuutta kotona ja työpaikoilla. Annettava koulutus auttaa varautumaan, jos erilaiset kriisit tai häiriöt uhkaavat vaarantaa yhteiskunnan normaalia toimintaa. Aiemmin itsekin Sotilaskotiyhdistysten, Naisten Valmiusliiton ja Maanpuolustuskoulutuksen aktiivisena toimijana toivon sinne hakeutuvan uusia naisia riippumatta iästä tai siitä, onko ollut varusmiespalveluksessa. Kaikille löytyy tehtävää ja annettava koulutus on monella tavalla hyödyllistä.

Kenraali Adolf Ehrnrooth on sanonut, että Suomi on suomalaisille paras maa ja puolustamisen arvoinen. Lisäksi hän totesi, että sen ainoa puolustaja on Suomen oma kansa.

 

Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Maanpuolustustahto, itsenäinen isänmaa, talvisota, Adolf Ehrnrooth, Pekka Parikka, Maankoulutustiedotus

Joulu tulla jolkottaa

Torstai 8.12.2016 - Heljä Järvinen

53713bec-d3c8-4387-8a4e-7b54c634cfcd.jpeJoulu on jo ovella. Vuosi on vierähtänyt todella ripeästi. Paljon on sattunut ja tapahtunut ja suuri määrä erilaisia töitä tullut tehtyä. Sairaanhoitajaopintoni jatkuvat kiihtyvällä tahdilla. Usein tunnen avuttomuutta suuritöisten tehtävien parissa. Onneksi kotona on puhuva lääketieteen sanakirja, sillä hänestä on apua myös hoitotyön opinnoissa. Pakko on huumorilla yrittää keventää tätä elämää, sillä joskus äärimmäisyyksiin kohoava pedanttisuuteni rasittaa, lähinnä itseäni.

Kirjoittaessani tätä toisena adventtisunnuntaina katselen ikkunasta avautuvaa kaunista maalaismaisemaa. Vielä hentoinen lumikerros on peittänyt vihreän nurmen alleen ja lainehtiva järvi on saanut jääkannen. Miljoonat timantit hehkuvat puiden oksilla kilpaa auringonvalon kanssa. Yksinäinen pupujussi loikkii korvat pystyssä nauttien kauriille laitetusta ruoasta. Kauriita vain ei ole näkynyt pitkään aikaan. Uskon, että iso tupsukorva tyytyväisenä kehrää puunoksalla loikoillen massu pinkeänä turpakarvojaan sukien kauriinfileeaterian jälkeen. Kuntaamme tuli muistaakseni 3 ilveksen kaatolupaa. Tästä tulikin mieleeni, miten tärkeää riistanhoito on. Minusta on hienoa, kun monet paikalliset riistamiehet hoitavat rakkaudella metsän eläviä. Asioilla on aina kaksi puolta ja niin tässäkin. Riistaa hoidetaan, mutta riistakantaa pitää myös säädellä ja sehän tehdään sitten haulikolla, kiväärillä tai loukuilla ja muilla pyydyksillä.

Nyt näyttää lupaavasti siltä, että saamme valkean joulun. Rapsakka pakkanen lupailee pilkkimiehillekin pääsyä harrastuksensa pariin. Toivon lumen säilyvän, sillä se tuo valoa pimeimpään vuodenaikaan ja peittää armeliaasti kaikki pihoille jääneet risu- ja muut kasat. Lapsetkin pääsevät talvisiin liikuntaharrastuksiin. Toivottavasti aikuisetkin osaltaan.

Monessa kodissa on perinteenä ankara joulusiivous. Talvikauden suurin ja vielä monipäiväinen juhla on mukavinta aloittaa, jos koti on kaikin tavoin kunnossa. Kodin ulkopuolella töissä käyvien tai opiskelevien on syytä tarvittaessa hieman säästää itseään. Kyllä se joulu tulee pölyisempäänkin kotiin. Hieman voi sähkövaloja hämärtää ja viritellä kynttilöitä sekä tuottaa joululeipomusten ja laatikoiden tuoksuja, niin täydestä menee. Loppujen lopuksi tärkeintä varmaan on rauhallinen yhdessäolo perheen ja sukulaisten sekä ystävienkin kesken. Joulun perinteistä sanomaa unohtamatta.

Kolumni KS 8.12.2016

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Joulu, sairaanhoitajaopinnot, riistanhoito, ilves, talvi, vihreä nurmi, valkea joulu, pupujussi, joulusiivous, kynttilä, joulun perinteinen sanoma

Poutakesä tiedossa

Maanantai 25.1.2010 klo 10.38 - Heljä Järvinen

pakkasen__kukkia.jpg

Auringonvalo on ihmeellinen. Se saa mielen virkeäksi. Ja jos Paavalin auringonpaisteeseen on uskomista tai ylipäätään vanhoihin uskomuksiin, meille on tulossa loistava kesä ja koko vuosi!

aamun_aurinko_1.jpg

pakkasta_18.jpg

Onhan näitä pakkastalvia ollut aiemminkin ja mieleeni muistuikin vuoden -77-78 vuodenvaihde. Silloin pakkanen todella paukkui nurkissa pitkän ajan ja ison talon pirtin uuni nielaisi melkoisen määrän koivuhalkoja. 1985 alkuvuosi oli myös kylmää, silloin pakkaset olivat lähellä -40 astetta.

Jos joskus on kärvistelty tulipalopakkasissa, niin sitä vastoin on heinää laitettu seipäälle märkäpuku päällä. En ihan tarkkaan muista milloin se niin sateinen kesä oli. Muistikuvani mukaan se taisi olla juuri 1977. Kaiket päivät satoi ja jos ei aamulla heti satanut, niin kyllä se puolen päivän aikaan alkoi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pakkastalvi, 1977, 1978, koivuhalko

Hyvää uutta vuotta 2010!

Torstai 31.12.2009 klo 12.04 - Heljä Järvinen

Talvisen kirkas, oranssin värinen aurinko paistaa kimaltelevien puidenoksien lomasta suoraan huoneeseen. Vuosi on vaihtumassa jälleen. Eilinen on mennyt ja tulevasta emme tiedä. Siispä, pitää elää tässä hetkessä. Kunpa osaisikin tarttua vain tähän hetkeen, eikä tulisi haahuiltua menneissä tai pohdittua liikaa tulevaisuutta. Toki menneet asiat ovat opettaneet, kuten myös rikastuttaneetkin elämää. Varautuminen taas kuuluu luonteeseeni. Jo autokoulussakin opetetaan, että ennakoi tuleva tilanne. Sitä voi vallan hyvin soveltaa tavallisessa arjessa.

Vuoden vaihtuminen on ollut minulle aina sellainen päätepiste. Silloin kertaan menneen ja toivon oppineeni jotain ja katson luottavaisesti ja päättäväisesti tulevaan. Viimeiset kaksi vuotta on ollut sellaista tasaista luopumisen aikaa. Ensin luovuin Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen Keski-Suomen maanpuolustuspiirin paikallispäällikön tehtävästä. Sitten aivan ”normiaikataulussa” luovutin Naisten Valmiusliiton Keski-Suomen alueneuvottelukunnan puheenjohtajuuden seuraajalleni. TIKKA 2009 -harjoituksen johtajan tehtävä olikin vuoden kestävä, haastava projekti. Viimeisin mutta ei vähäisin, oli Luonetjärven Sotilaskotiyhdistyksen johtokunnan jäsenyys josta jään pois nyt vuoden vaihtuessa. Kaikki edellä mainitut olivat vaativia sekä opettavaisia tehtäviä. Kymmenen Keski-Suomessa eletyn vuoden aikana on tapahtunut paljon. Voimakkaimmin mieleen jäänyt asia on muutos. Koko ajan on joku asia ollut prosessissa. Nyt olisi ehkä syytä hiljentää tahtia ja pitää kiinni niistä hyvistä asioista joita on ja kehittää sitä mikä oikeasti tarvitsee kehittämistä. En usko lainkaan, että jatkuva muutosprosessi tuo meille kenellekään parempaa tulevaisuutta.

Oma haikeus on myös luopumisessa. Edellä mainitsemani tehtävät antoivat paljon, myös silloin kun ne ottivat paljon. Se on ihmeellistä, mutta totta! Olen puhunut myönteisen ajattelun merkityksestä asioiden onnistumisessa. Tosin en itsekään aina ole kyennyt henkistä tai fyysistä kapasiteettia vaativien tehtävien hoitoon sillä pieteetillä mitä olisi toivonut. Ehkä kuitenkin on niin, että lopulta itse itsellemme riman asetamme. Tavoitteiden asettaminen liian korkealle voi tuoda turhaa stressiä niin itselle kuin läheisille. Silti ajattelen aina, että kun asetan tavoitteeni korkeammalle, voin saavuttaakin himpun verran enemmän. Tosin sitä rimaa joutuu nostamaan kaiken aikaa lisää. Mutta huomionarvoinen seikka on se, että me opimme kaiken aikaa lisää.

Luopuminen on tuonut myös paljon hyviä asioita elämääni. Käytännöllisesti katsoen olen elänyt luopuessanikin hyvin rikasta elämää. Osaan katsoa asioita nyt eri näkövinkkelistä, kun olen saanut niihin etäisyyttä. Eletty elämäkin antaa jo hyvän lisän siihen millä tavalla suhtautuu asioihin. Ja, uudet tehtävät ja asiat ovat täyttäneet arkeani. Tosin nyt osaan pitää varani ja teen sitä minkä koen itselleni tärkeäksi läheisten siitä kärsimättä. Vanha on siis jäänyt ja uusia asioita tullut tilalle.

Tuleva vuosi alkaa kurinpalautuksella. Kortisonipiikki antoi minulle muutaman viikon lepotauon kuntoilussa. Nyt se on loppu! Olen iloinen, kun meilläkin vihdoin on selkeästi perinteinen talvikeli ja saa hiihtää. Nyt taas hiihdän niin paljon kuin se on mahdollista. Erittäin hienoa on myös se, että netistä voin seurata latutilannetta, niiden kuntoa ja kuinka paljon kilometrejä on milloinkin käytettävissä. Kaikkeen tähän on mahdollisuus, kun saan olla terveenä!

Terveyttä ja hyvää mieltä toivon Sinullekin!

 

jaakide2.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Talvi, vuosi vaihtuu, haikeus, luopuminen

Hirvenhiihtoa

Sunnuntai 15.2.2009 klo 20.54 - Heljä Järvinen

Tämä talvi on ollut mitä mainioin verrattuna muutamaan edelliseen "talveen". Parisen viikkoa olen hiihtänyt aina, kun on ollut mahdollista. Hyvin on mennyt tähän asti. Yli sata kilometriä on takana ja toivottavasti kelit pysyvät edelleen hyvinä niin voin hiihtää vielä monta sataa kilometriä.

Olen jollain tavalla etääntynyt metsäneläimistä, sillä pariin syksyyn en ole joutanut hirvimetsälle. Sattui sitten eräällä hiihtoreissullani, että hirvi "puhisi" kuusikossa ja taas toisella kerralla oli tuoreet sorkanjäljet ladun yli. Lihaa on ollut siis liikkeellä muuallakin, kuin Vainion Ollin taidokkaasti vetämällä latu-uralla!

Tässä eräänä aamuna, päivän sarastaessa lähdin ladulle ja jo heti suksia kiinnittäessäni pohdin, että mitä teen jos hirvi seisoo ladulla? Mietin, miten parhaiten korottaisin valmiuttani. Pitäisikö minun jo alkumetreiltä laulaa kovaa ja korkealta, vai hirven seistessä ladulla huutaa: -latua p..ele? Muutaman kilometrin pohtiessani taikasanoja kohtaamalleni oletetulle hirvelle ja ihastellessani luontoa, se tapahtui! 

Kohtaaminen. Ensin kuului jäätyneen risun katkeamisesta johtuva paukahdus ja seuraavalla hetkellä oli näkökentässäni muutama neliömetri tummanruskeaa karvaa ja kolmannestusina harmaita ranteenpaksuista rankaa paksumpia koipia. Sainpa vauhtini kiihtymään, vaikka ylämäessä olinkin. Hirvi poistui löysästi hölkäten omaan suuntaansa. Tämä yksilö oli siis kasvissyöjä, kuten ilmeisesti niistä useimmat. Olin ajatellut hiihtää kaksi kierrosta, mutta tämän turvallisen (muistaakseni turpa oli lähes metrin mittainen) suurnisäkkään tapaaminen sai pulssini nousemaan sen verran, että yhdestäkin kierroksesta tuli riittävä harjoitusvaikutus. Palasin siis kotiin hyvin ansaitulle levolle ja odottamaan uusia seikkailuja.

 

talvikuva.bmp

2 kommenttia . Avainsanat: Hirvi, talvi, harjoitusvaikutus