Hirvenhiihtoa

Tämä talvi on ollut mitä mainioin verrattuna muutamaan edelliseen "talveen". Parisen viikkoa olen hiihtänyt aina, kun on ollut mahdollista. Hyvin on mennyt tähän asti. Yli sata kilometriä on takana ja toivottavasti kelit pysyvät edelleen hyvinä niin voin hiihtää vielä monta sataa kilometriä.

Olen jollain tavalla etääntynyt metsäneläimistä, sillä pariin syksyyn en ole joutanut hirvimetsälle. Sattui sitten eräällä hiihtoreissullani, että hirvi "puhisi" kuusikossa ja taas toisella kerralla oli tuoreet sorkanjäljet ladun yli. Lihaa on ollut siis liikkeellä muuallakin, kuin Vainion Ollin taidokkaasti vetämällä latu-uralla!

Tässä eräänä aamuna, päivän sarastaessa lähdin ladulle ja jo heti suksia kiinnittäessäni pohdin, että mitä teen jos hirvi seisoo ladulla? Mietin, miten parhaiten korottaisin valmiuttani. Pitäisikö minun jo alkumetreiltä laulaa kovaa ja korkealta, vai hirven seistessä ladulla huutaa: -latua p..ele? Muutaman kilometrin pohtiessani taikasanoja kohtaamalleni oletetulle hirvelle ja ihastellessani luontoa, se tapahtui! 

Kohtaaminen. Ensin kuului jäätyneen risun katkeamisesta johtuva paukahdus ja seuraavalla hetkellä oli näkökentässäni muutama neliömetri tummanruskeaa karvaa ja kolmannestusina harmaita ranteenpaksuista rankaa paksumpia koipia. Sainpa vauhtini kiihtymään, vaikka ylämäessä olinkin. Hirvi poistui löysästi hölkäten omaan suuntaansa. Tämä yksilö oli siis kasvissyöjä, kuten ilmeisesti niistä useimmat. Olin ajatellut hiihtää kaksi kierrosta, mutta tämän turvallisen (muistaakseni turpa oli lähes metrin mittainen) suurnisäkkään tapaaminen sai pulssini nousemaan sen verran, että yhdestäkin kierroksesta tuli riittävä harjoitusvaikutus. Palasin siis kotiin hyvin ansaitulle levolle ja odottamaan uusia seikkailuja.