Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Uusimmat kommentit

OmenankukatPirjo  1.8.2021 19:30

Satunnainen kuva

ihanat_kesakuvat__36
sulle laulan
kaunista
betoniporsas
ihanat_kesakuvat__33
ihanat kukat
aallonmurtaja
olavinlinnan viiri

Adventin aikaa

Share |

Keskiviikko 25.11.2020 - Heljä Järvinen


Adventti on joulun odotuksen aikaa. Sukupolvien ajan lapset ovat odottaneet varsinkin joulun maallisempia merkkejä. Herkkujen tuoksu on täyttänyt pienemmätkin pirtit joulukuun viikkoina, kun on leivottu piparkakkuja ja joulutorttuja ja säilötty joulukaloja. Niitä ei ollut kaupoista niin helposti satavissa kuin nykyisin.

Ainakin meillä maalla yksi tärkeä ensimmäisen adventin merkki oli pikkujoulukuusi. Isäni haki pienen kuusen ja klapiin poratussa reiässä kuusi pääsi kunniapaikalle pirtin isolle pöydälle lasten iloksi. Sitä saimme sisarusteni kanssa koristella. Tein pikkujoulupakettejakin. Vakoiseen pakkauspaperiin käärin vanhoja lelujani ja annoin lahjaksi vanhemmilleni, jotka jaksoivat joka kerta näistä kiitollisina ilahtua.

Vielä omille, nyt jo aikuisille lapsilleni pappa toi pikkujoulukuusen lapsuuskotini pirtin pöydälle samalla tavalla. Toivon omien lastenikin lapsille saavani tätä perinnettä siirtää. Adventista jouluun asti kuunneltiin ja laulettiinkin suomalaisia joululauluja. Isä niitä humoristisesti vähän sovittelikin. ”Arkihoususi nurkkaan heitä” on yhtenä jäänyt mieleeni.

Joululauluja olen rakastanut pikkutytöstä asti ja päässyt laulamaan niitä yleisöllekin erilaisissa kuoroissa ja konserttiesityksissä. Kuului laulu enkelten, on pitkään ollut suosikkini ja varsinkin ison kuoron esittämänä. Edesmenneen Matti Ruususen johtamassa lapsikuorossa laulaessani tuohon kauniiseen lauluun ihastuin. Perinteisissä kauneimpien joululaulujen illoissakin se on soinut yhteislauluna useasti.

Tänä talvena kaikki on toisin. Yleisö- ja varsinkin laulutilaisuuksien järjestäminen on käynyt koronaviruspandemian takia vaikeaksi, jopa mahdottomaksi. Siihen ei saada ratkaisua ennen toimivan rokotussuojan saamista. Sitä odotellessa meidän jokaisen on pidettävä tarkka huoli käsihygieniasta sen lisäksi, että hengityssuojaimiakin pitää käyttää sekä omaksi että muiden suojaksi. Suojamaskien ja käsihuuhteiden riittävästä ja tehokkaasta käytöstä on vaivaa ja se vaatii myös osaamista ja kaiken lisäksi niiden käyttö lisää kustannuksia. Nenän alla oleva tai kaulassa roikkuva maski ei anna toivottua suojaa. Yritetään kuitenkin yhdessä tehdä parhaamme tartuntojen rajoittamiseksi parempia aikoja odotellessa.

Rauhallista adventinaikaa sinulle!

Taas kuuset loistaa ja kellot kaikaa, ne juhlan tuntua mieliin tuo. Mä muistan armasta lapsuusaikaa ja lapsuusjoulujen laulut nuo. Kun pirtin pienoisen lattialla me piltit piirissä pyörittiin, me lapsen äänellä kirkkahalla, näin lapsuusjouluina laulettiin.-Asser Tervasmäki

Avainsanat: Korona, adventti, joulu, kuusi, lapsuusjoulu


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini