Syyskausi on ollut vilkas. Richard Wagnerin ooppera Lohengrin alkaa käydä tutuksi samoin pentatoninen duuriasteikko. Pitkä taival on vielä edessä, mikäli halajaa säveltäjäksi. Tiedän sen, että minusta ei tule säveltäjää ja laulupedagogiikkakin vaatii omat ponnistelunsa. Monenlaisten asioiden yhteensovittaminen juohevasti vaatii kykyä soveltaa erilaisia asioita myös toisten ihmisten näkökulmasta katsoen. Vuosien aikana olen myös kehittynyt taitavasti priorisoimaan asioita.

Tämä päivä valkeni harmaana ja tihkusateisena. En osannut arvatakaan miten mukavaksi päivä lopulta kehittyi. Tein eilen illalla sellaisen pikapäätöksen, että lähden hirvijahtiin. Aamu varhaisella tavattuani tuttuja hirvimiehiä tunnelma tuntui mukavalle ja muistinkin muutaman vuoden takaisia hyviä hetkiä metsällä ja nuotion ääressä sekä niitä hauskoja tarinoita jotka joka kerta osataan kertoa niin kuin ne olisivat uusia. Taito sekin.

Aikaisempina vuosina olen toimittanut ajomiehen tehtäviä ja myöhemmässä vaiheessa olen saanut olla passissakin. Molemmat ovat oikein hyviä tehtäviä. Ajomiehenä ei varmastikaan tarvitse palella ja passissa on aina tunnelma muuten korkealla. Ainakin minulla on ollut, sillä jahtivouti on aina antanut minulle todella hyviä paikkoja joissa varmasti on ollut liikettä. Vain kerran on tullut sellainen hirvi jonka sai ampua ja ammuinkin sen. Nooh, tuli kerran yksi otus melkein syliinkin, mutta…ja sitä tarinaa puitiin pitkään, kun joku rohkeni avata keskustelun aiheesta.

Tänään olin ilman asetta, mutta paikallani. Se oli uusi kokemus. Varsinkin siinä kohtaa kun kuulin, että risut paukkuvat edessä ja äänet lähenevät. Hetken hapuilin pyssyä ja taisin jo ottaa pari askelta taaksepäinkin, kun jahtivouti huusi, että nyt Heljä saa huutaa! Kuullessani hirvien lähestyvän tunsin kuinka verenpaineeni nousi ja pulssi löi kiivaammin. Desibelit kehiin ja hirvet kääntyivätkin onnekseni aivan oikeaan suuntaan ja päivän aluksi saimme vasan saaliiksi. On se hirvi sellainen otus.

Kaksi vasaa saimme onnistuneesti jahtiviikon aluksi. Nuotiotulilla paistettu makkara maistui monen vuoden jälkeen todella herkulliselle. Päivän kruunasi valmentajan kanssa tehty yhteinen pitkä reipas kävelylenkki.

Syysloman jälkeinen viikko alkoi oikein hyvissä ”luonnollisissa” merkeissä. Tästä onkin mukava jatkaa nuottien kirjoittamista.