Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Uusimmat kommentit

OmenankukatPirjo  1.8.2021 19:30

Satunnainen kuva

ihanat_kesakuvat__38
ihanat_kesakuvat__36
ihanat_kesakuvat__21
juontohommia
tuttu maisema
kevainen ilta
sulle laulan
paasiaisen aikaan

Ennalta ehkäisy

Keskiviikko 14.3.2018

Viime viikolla uutisoitiin keskustan kolmannen kauden kansanedustajaa Kalmaria kohdanneesta ikävästä vääryydestä terveydenhuollossa. Hän kertoi liukastuneensa työpaikan pihamaalla ja murtaneensa jalkansa. Helsingissä ei hänen tietojen mukaan ole muuta tapaturman hoitopaikkaa, kuin Töölön tapaturma-asema ja siellä hänelle annettiinkin morfiinipiikki huuleen ja miesten kalsarit sekä elefanttipaita. Eikä tässä vielä kaikki. Hänen jalkaansa ei operoitu kyseisellä asemalla, vaan hän joutuikin paaritaksilla matkustamaan ihan Jyväskylän keskussairaalaan asti hoitoa saamaan. Vähättelemättä Kalmarin vastoinkäymistä, niin terveydenhuollossa on kyllä isompiakin asioita pohdittavaksi kuin Kalmarin jalan murtuma. Kaikki potilaat hoidetaan kiireellisyysjärjestyksessä ja Kalmarin jalan murtuma ei ollut ensimmäisenä prioriteettina Töölön tapaturma-asemalla. Mikäli hänellä olisi ollut henkeä uhkaava tilanne, hänet olisi varmasti hoidettu Helsingissä, vaikka koti onkin Kivijärvellä. Suomalaisilla on runsaasti kalliita hoitoja vaativia sairauksia. Tapaturmat eivät ole niitä vähäisimpiä. Tapaturmat ovat lisäksi neljänneksi yleisin kuolinsyy (THL).

Yksi kalleimmista hoitoa vaativista kansansairauksistamme on tyypin 2 diabetes ja onkin arvioitu, että kaiken kaikkiaan 500 000 suomalaista sairastaa tätä ennen sokeritautinimellä tunnettua sairautta. Aikoinaan sitä pidettiin helppohoitoisena sairautena mutta nyt tiedetään, että se on hoitamattomana vakava, henkeä uhkaava sairaus. Ja kallis hoitaa.

Tyypin 2 diabetes on sairaus, johon liittyy monia lisäsairauksia, kuten esimerkiksi neuropatia. Verenkierron heikkous jalkojen laskimoissa ja valtimoissa johtaa tuntopuutoksiin ja vammojen syntyyn, josta seuraa potilaalle usein rasittavat ja pitkälliset hoidot. On arvioitu, että diabetespotilaan haavahoidot kustantavat yhteiskunnalle noin 320-540 miljoona euroa vuodessa. Vain pieni osa tästä summasta käytetään ennalta ehkäisevään hoitotyöhön. Kuntien budjettia nämä hoidot rasittavat 1,5-2,4 prosentin verran (Potilaan lääkärilehti, 2015). Merkittävin haitta tästä sairaudesta on potilaalle itselleen.

Tyypin 2 diabetes syntyy elintapojen ja perimän yhteisvaikutuksesta, mutta on ennalta ehkäistävissä terveellisillä elintavoilla. Turhaan ei puhuta monipuolisesta, terveellisestä suositusten mukaisesta ravinnosta, riittävästä ja laadukkaasta levosta ja reippaasta hikeä tuottavasta liikunnasta ja niiden merkityksestä kehon ja mielen hyvinvointiin. Suurin osa kansansairauksistamme olisi ehkäistävissä. Nykyisessä yhteiskunnassa tietoa ja ohjausta sekä tukea saa, mikäli haluaa. Yhteiskuntamme rakenne muuttuu vanhusvoittoiseksi ja ikääntyessä myös sairastavuus lisääntyy. Kuka tulevaisuudessa maksaa sairauksien hoidon?

Löysin netistä kuntamme terveysliikunnan toimenpideohjelman vuosille 2010-2020, jossa keskeisinä tavoitteina on: ”Aktivoida kuntalaisia kiinnittämään huomiota omaan ja läheistensä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen. Tämä pitää sisällään liikkumisen lisäksi terveyttä edistävien elintapojen omaksumisen. Toimenpideohjelma kohdennetaan seuraaviin ryhmiin: lapset ja nuoret, työikäiset sekä ikääntyneet.” Ohjelma vaikuttaa hyvälle. Minkä verran tämän ohjelmakauden aikana on käytetty terveydenhuoltoalan ammattilaisten osaamista ja onko kunta päässyt asettamaansa tavoitteeseen ja millaisilla mittareilla sitä on tutkittu? Ohjelmakausi on päättymäisillään, joten nyt on varmaan suunnitelmat uudelle 2020-2030-kaudelle jo hyvässä vauhdissa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Anne Kalmari, keskusta, tapaturmat, THL, tyypin 2 diabetes, jalan murtuma,

Ennaltaehkäisy unohdettu kokonaan terveydenhoidossa

Perjantai 31.1.2014 klo 14:56 - Heljä Järvinen

Suomessa on painiskeltu terveydenhuollon tehokkaan järjestämistavan puolesta. Milloin on syytä haettu aikansa eläneestä tavasta työskennellä vanhentuneissa ja riittämättömissä tiloissa. Toisaalta taas on käytetty aikaa erilaisten ja yhteen sopimattomien ja toimimattomien potilastietojärjestelmien kanssa. Milloin mistäkin on ratkaisevaa syytä haettu pahentuneeseen ongelmaan, mutta onnistuneesti on kyetty välttelemään sitä tosiasiaa, että ennaltaehkäisevä terveydenhuolto on unohdettu kokonaan. On ryhdytty hoitamaan vain sairauksia. Potilasta hyppyytetään erikoissairaanhoidossa niin kauan kunnes oikea osaamisala löytyy ja sairautta voidaan alkaa hoitaa. Pirstaloitunut ja levällään oleva terveyden- ja sairaanhuolto tuhlaa niin työntekijöiden kuin asiakkaidenkin voimavaroja.

Lääketieteen erikoisosaamisalat ovat olleet muotiasia: mitä trendikkäämpi ja hienompi nimike on, sen parempi. Tästä muodikkuudesta ja hienoudesta on tullut nykyisen terveydenhuollon kompastuskivi. Aikoinaan, kun muun muassa terveydenhoitajat hoitivat koko perhekuntaa, oltiin selvillä perheiden hyvinvoinnista tai huonovointisuudesta. Samoin kunnanlääkärit olivat koko perheen omalääkäreitä ja perheenjäsenten asiat tulivat yksilöllisesti hoidettua. Lääkärit tiesivät silloin laaja-alaisesti lääketieteestä. Tänä päivänäkin toki löytyy huippuosaajia perusterveydenhuollossa ja niitä tarvitaan, että potilaat osattaisiin tarvittaessa ohjata oikean erikoissairaanhoidon piiriin.

Terveydenhuollon ammattilaiset väsytetään tähän uuden sosiaali- ja terveystoimen järjestämistavan suunnitelman sekavaan ja päämäärättömään äpästelyyn. Olemassa olevat resurssit tuhlataan suuriin teoreettisiin suunnitelmiin, jotka eivät kohtaa käytännön työn parissa työskenteleviä terveyden- ja sairaanhuollon henkilöitä ja hoidon kohteena olevia potilaita. Paperilla kaikki näyttää useasti hienolle ja käytännölliselle, mutta kun niitä yritetään soveltaa käytäntöön, hienous ja toimivuus ovat kaukana arjesta.

Ennaltaehkäisevällä terveydenhuollolla kykenisimme hidastamaan ja jopa vähentämään sairaanhoidon kustannuksia. Peräänkuulutan yksilön vastuuta omasta itsestään. Me itse omilla toimillamme useasti edesautamme sairauksien syntymistä. Tästä oivana esimerkkinä on tyypin 2 diabetes. On diagnosoitu liki 300 000 ihmisen sairastavan tätä ja lähes saman verran on ihmisiä, jotka tietämättään sairastavat kyseistä tautia. Tyypin 2 diabetes, kuten aika monet muutkin sairaudet kyettäisiin pitämään kurissa liikunnalla, terveellisellä ruokavaliolla, päihteettömyydellä ja riittävällä levolla.

Ihmisellä itsellään on suuri vastuu huolehtia terveydestään ja annetuista hoito-ohjeista kulloisenkin sairauden kohdalla. Nythän sairaanhoidossa vastuu näyttäisi olevan pelkästään terveyden- ja sairaanhoidosta vastaavilla henkilöillä.

Lääkärin vastaanotollekin varmaan pääsisi helpommin, mikäli vihdoin pyrittäisiin pysäyttämään tai edes hidastamaan tätä syöksykierrettä ja panostettaisiin ennaltaehkäisevään terveydenhuoltoon lisäämällä sinne resursseja, rahaa ja henkilökuntaa.

Milloin ymmärrämme, että ennaltaehkäisy ja varautuminen ovat ne tärkeimmät toiminnot meidän ihmisten ja yhteiskuntamme toimintojen turvaamiseksi? Millaisia katastrofeja me vielä tarvitsemme ymmärtääksemme vastuumme ja velvoitteemme?

 

Heljä Järvinen
(Ksml 29.1.2014, mielipide)
 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: SOTE-uudistus, ennaltaehkäisevä terveydenhuolto, terveydenhoitaja, lääkäri, tyypin 2 diabetes, diagnoosi