Paljon hyvää

Keskiviikko 16.9.2015 klo 9.05 - Heljä Järvinen

Kyllä meitä ihmisiä viedään kuin pässiä narussa. Muutama viikko sitten, kun laitatin perheemme autoihin uudet kesärenkaat, huomasin, että vieras taksi ajelee koulukyytiä. Kyselin lenkkeilykavereilta, että tietävätkö he mistä on kysymys ja yhtä tietämättömiä hekin olivat. Asia paljastuikin ollessani oman kylän taksiyrittäjän kyydissä. Hän kertoi, että koulukyydit on kilpailutettu ja edullisin palvelu tulee aivan Hartolasta asti. Olen todella hämmästynyt. Näin meitä pieniä ja vähäväkisiä kuntia kohdellaan. Meiltä viedään vähin erin toimintakyky ja mahdollisuudet.
Olin kovin närkästynyt kuullessani tästä ja siinä tuli heti mieleen millaista politiikkaa tässä valtakunnassa harjoitetaan ja minkälaisia lakeja rustataan. Olen todella pahoillani kuntamme taksiyrittäjien puolesta. Voiko olla mahdollista, että tämä palvelu, joka on jouduttu kilpailuttamaan, on niin paljon edullisempi kuin paikallisten yrittäjien, että se on tullut valituksi. Tosin sen hinnan ei kai tarvitse olla kuin viisi euroa edullisempi, niin se riittävä peruste hyväksyä tarjous. Kysymys on kahden vuoden sopimuksesta ja vuoden optio lisäksi. Tällaisilla laeilla ja muilla toimilla pieniltä kunnilla viedään toimintaedellytykset ja mahdollisuudet tulevaisuuteen. Me vain ajaudumme tahtomattamme suurempien kasvukeskusten reunamille ja unohdumme, kuin meitä ei koskaan olisi ollutkaan.
 
Pienessä kunnassamme toisen epäonni koskee meitä kaikkia. Kaikkien yritysten tulisi olla toimintakykyisiä ja tuottavia, että kuntamme pysyisi elinkelpoisena. Yrityksiltä ja kaikilta toimijoilta vaaditaan paljon, niin työtunteja kuin idearikkautta ja uskallusta heittäytyä uuteen, joskus jopa mahdottomaltakin tuntuviin asioihin. Mutta, se ei riitä. Meitä kaikkia kuntalaisia tarvitaan meidän kuntamme menestystarinaan. Nyt tarvitaan sitä yhteisöllisyyttä ja välittämistä ja rohkeaa ideointia.
 
Vuoden pimein aika on tulossa ja nyt olisi hyvä pohtia millaisena meidän kunta esittäytyy ensi vuonna ja tulevaisuudessakin. Vuoden vierasvenesatama-titteli on hienoa alkua menestystarinalle ja näitä menestystarinoita voimme lukea jatkossakin, kun tartumme haasteisiin ja tuemme kuntaamme sisältäpäin. Mieltäni ilahdutti nuorten miesten uskallus rohkeasti tarttua menestyneen yrityksen ruoriin. Olen kovin iloinen siitä ja toivotan parhainta menestystä heille. Muun muassa rohkeus, ennakkoluulottomuus, tieto ja taito ovat tämänkin kunnan menestyksen tekijöitä.
 
Koska kaikki vaikuttaa kaikkeen, olisi hyvä, jos jokapäiväisessä elämässämme jaksaisimme nähdä toistemme tekemisissä enemmän hyvää. Kun saamme hyvää palvelua, saisimme siitä myös sanottua palveluntuottajalle ja muillekin. Erityisen hyvä asia olisi, jos kohdistaisimme voimamme hyvän tekemiseen. Menestyvän yrityksen luovat hyvinvoivat työntekijät esimiestensä johdolla. Menestyvän kunnan tekijät ovat hyvinvoivat kuntalaiset.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lait, politiikka, menestyvä kunta