Suutelo

Torstai 12.11.2009 klo 9:44 - Heljä Järvinen

 

Kesän kukoistivat valkoliljat, kaihon, kaipuun haavemielikukat.

Saapui syksy, vilu kuolinvaippaan kietoi luonnon.

Mutta liljat seisoi yhä vielä lumivalkeissansa.

Palas yöhyt, liljain rakastettu, joka kesän kaiken poissa viipyi liljain valotulvaan nääntyessä.

Suuta anna, suuta, suuta, suuta anna, kuiski kukat sille.

 

Hyiset huulet valkoteriin painui, syttyi tähdet syksytaivahalle,

helkkyi hallan hopeaiset helmet, helkkyi helmet, kulisivat kullat,

kalskahteli kylmän teräskannel, värjyi yö ja värjyi valkoliljat.

 

Mutta sarastaissa maa ol`valkee, hanget hopeisina kimmelsivät.

Kaikki nukkui talven sikiunta.

 

Oli sielusi valkea liljankukka, minä olin yö.

Suutelin kylmäksi uniesi umpun, kimmelsi tähtien vyö.

Talvisten tähtien, kylmien tulten haudalla haaveiden.

Mut ällös sielusi talvea pelkää, se uuden tuo keväimen.

 

Oli sielusi valkea liljankukka, minä olin yö.

 

 

          säv. Toivo Kuula

          san. Aarni Kouta