Vanha rakkaus ei ruostuKeskiviikko 12.8.2009 klo 9.32 - Heljä Järvinen Se on tullut nyt todistetuksi. Ja se rakkaus voi yllättäen kestää jopa vuosikymmeniä. Olen pienen ikäni ihaillut Reijo Taipaletta ja hänen musiikkiaan, jota hän tulkitsee aina yhtä tunteikkaasti lämpimällä ja pehmeällä äänellään. Kunnioitettavan taipaleen tämä Taipale on tehnyt! Taas huomaa, että Hämeessä todellakin ollaan, sillä ensimmäisen kerran kävin hänen keikallaan Kyröskosken Suurlavalla 80-luvun alussa ja toisen kerran viime kesänä Orivedellä Rönnin lavalla. Kovin useasti en siis ole idoliani käynyt tapailemassa. Olen ollut vallan tyytyväinen tähänkin asetelmaan. Tosin viime kesän keikasta jäi valtavan haikea mieli ja kun se sattui olemaan vielä hänen kesän viimeinen keikka, niin tunsin hiukan ahdistusta rinnassani! Tavatessamme Reiskan kanssa keikan jälkeen, hän sanoi minulle, että ”seuraavaan kertaan”! Ajattelin siinä kohtaa kuumeisesti, että miten ylipäätään selviän tästä seuraavaan kertaan! Tutkailin ahkerasti tanssipalvelimelta milloin Taipale keväällä taas aloittaa keikkailun ja bongasinkin mukavia tanssipaikkoja. Laitoin oikein kalenteriini ylös, että niille päiville ei tule mitään muita asioita sovittua. Sitten, kun ensimmäinen kalenterimerkintä Reiskan keikasta tuli kohdalle huomasin, että minulla ei olekaan nyt mitään mahdollisuutta lähteä häntä kuuntelemaan. Niin kävi aika monelle muullekin merkitylle päivälle. Mutta, kun oikein kovasti jotain haluaa niin eikö käy niin, että sen myös saa. Kangasalan Kisarantaan päätin raivata tieni ja se onnistui. Pääsin perille ja sain tavata Reijon! Miten komea mies hän onkaan! Hän kertoi olleensa muutaman viikon lomalla ja tehneensä puusavottaa. Hänen olemuksensa oli hyvin ryhdikäs ja hänestä huokui sellainen rauhallisuus. Loma oli siis tehnyt tehtävänsä. Sain häneltä sen nimmarinkin jota viime kesänä en kynien ja kumien puuttuessa saanut. Tällainen rakkaus on kyllä ihanaa. Ei vaadi paljon, mutta saa kaiken! Mitä muuta tässä enää voisi toivoa? Eipä muuta, kuin seuraavaan kertaan! Ja sitä odotellessa kuuntelen hänen kaunista ääntään levyiltä.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Reijo Taipale, Rönnin lava, Kyröskosken Suurlava, Kangasalan Kisaranta, tanssipalvelin |
Kevät keikkuen tuleviMaanantai 30.3.2009 klo 14.24 - Heljä Järvinen Kevät on edennyt jo hyvin pitkälle. Varmaan kaikki ovat muistaneet kääntää kellon viisareita kesää kohti. Ne jotka sen unohtivat, saivat tuta viimeistään tänä aamuna töihin mennessään. Ihmiskeho reagoi ajan siirtoon viiveellä. Mitä enemmän ikää, sen kauemmin sopeutuminen vie. Uskon kuitenkin, että tämä kellonajan siirto tuo sellaisen myönteisen tunteen, olemmehan muutenkin menossa kohti valoisinta vuoden aikaa. On miellyttävää herätä valoon ja linnunlauluun ja mukavaa, kun valoisaa aikaa on myöhäiseen iltaan asti. Tulee sellainen tunne niin kuin olisi ”enemmän aikaa tehdä” asioita. Hassua, sillä eihän se aika lisäänny. Ikivihreät Iskelmät - konsertti keräsi eilen Kuhmolaan liki kaksisataa kuulijaa. Olen iloinen järjestävän tahon, Kuhmoisten Pelimannit ry:n puolesta, sillä he olivat tehneet valtavan suuren ja merkittävän työn onnistuneen kokonaisuuden eteen. Konsertissa he säestivät viittä eri solistia jotka esittivät yhteensä kaksikymmentä laulua. Melkoinen työ on siis tehty jo laulujen uudelleen sovittamisen myötä! Ja valtavan työn he tekivät myös konserttipäivän aikana. Oli ilo olla mukana laulamassa rakkaita, yleisölle ja itselle merkittäviä vanhoja iskelmiä. Sydäntäni lähellä olivat erityisesti minun sielun maisemaan sopivat laulut, Paula Koivuniemen levyttämä Perhonen ja Reijo Taipaleen julkaisema tango Jos Jätät Minut. Ensimmäisen laulun tekijänoikeuksista ollaan vuosien aikana oltu montaa eri mieltä, mutta mielestäni se on kuhmoislaisen Heikki Litun tekemä. Jos Jätät Minut on Unto Monosen käsialaa. Hän on lukuisissa suosikeiksi nousseissa teksteissään ollut suomalaiskansallisen jurottavan sielun iki-ihana tulkki. Konsertti oli taitavasti rakennettu ja kaikki, niin Pelimannit kuin solistitkin antoivat oman persoonansa tulkintaan. Merkittävä osuus konsertin onnistumisessa oli runsaslukuisella ja kiitollisella yleisöllä. Kiitos siitä! Tämä mennyt talvi on ollut minulle ensimmäinen oikein mukava talvi pitkään aikaan. Alkutalvesta (31.tammikuuta) innostuin hiihtämään ja nyt kun kohta olen laittamassa suksia naftaliiniin, niin mittariin on varmaan kertynyt 270 kilometriä enemmän, kuin koskaan eläessäni. Tänä talvena kilometrejä on tullut liki kolmesataa! Vitsi! Mutta, melko lähellä totuutta olen. Tänäkin aamuna lähdin katsastamaan missä kunnossa ladut ovat. Kymmenen kilometriä siinä katsastaessa meni ja totesin, että loistavassa kunnossa olivat, ottaen huomioon myöhäisen vuodenajan ja että mittari näytti nollaa. Järvenjäällä oli yksi vetinen paikka, mutta metsässä oli oikein hyvä ja luistava sekä kova hiihtolatu. Luulen, että vielä huomenaamullakin voi metsässä vielä sivakoida. Linnut ”karjuvat” jo aika lujaa aamuisin. Niillä alkaa olla kova tohotus päällä, kun pitää saada pesät kuntoon tulevia perillisiä varten ja täytyy ne kumppanitkin ensin löytää monilukuisesta parvesta. Hyvin niillä vuodesta toiseen on kuulunut menevän. Ja poikasia tipahtelee pesäkoloista joskus puutarhapöydänkin päälle. On niillä lintuemoillakin iso työmaa pitää puolisoitaan ja jälkeläisiään kurissa ja järjestyksessä. Hienoa, että saamme tästä kaikesta taas nauttia, kevään tulosta ja linnun laulusta.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ikivihreät Iskelmät, Reijo Taipale, Paula Koivuniemi |
