Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Uusimmat kommentit

OmenankukatPirjo  1.8.2021 19:30

Satunnainen kuva

ihanat_kesakuvat__28
ihanat_kesakuvat__15
kaunista
ihanat_kesakuvat__3
kevainen ilta
ihanat_kesakuvat__46
ulkorakennus
ihanat_kesakuvat__33

Oopperan aatelia

Share |

Sunnuntai 10.1.2010 klo 11:38 - Heljä Järvinen


Richard Wagnerin Lohengrin on upea ooppera. Kuten aikaisemmassa kirjoituksessani (blogi 9/09) totesin, siihen teokseen kasvaa sisään harjoitusten myötä ja toki se vaatii myös itseopiskelua runsaasti, että olisi aina valmiimpi seuraavissa harjoituksissa.

Eilisessä harjoituksessa oli mukana myös henkilö, joka koulutti meitä lausumaan saksankieltä. Olen aina pitänyt saksankieltä kauniina ja sainkin siihen eilen vahvistuksen. Tämä ihastuttava kielenopettaja luki tekstin ensin meille hyvin tarkasti ja hitaasti. Siinä huomasin miten hienostunut kieli saksankieli ylipäätään on, aivan kuten meidän oma äidinkielemme. Omaan kieleemme vain on aikojen saatossa ”pesiytynyt” monenlaisia uusia sanoja ja vivahteita jotka eivät varmastikaan ole eduksi sille kielenkauneudelle miksi se alun perin on tarkoitettu. Toki pitää ottaa huomioon murteet jotka sinällään ovat mittaamaton aarre meidän omalle identiteetille.

Itse Lohengrin on moni-ilmeinen ooppera ja siinäkin hyvin paljon erilaisia nyansseja. Mielestäni kuoromme johtaja, Heikki Liimola sanoi eilen oikein erinomaisesti, että ei ole helppoa musiikkia tai helppoja nuotteja. Jokainen nuotti tulee laulaa kunnon intensiteetillä. Jos pahviin on kirjoitettu nuotti, niin se tarkoittaa sitä, että se lauletaan tai soitetaan säveltäjän tarkoittamalla tavalla, ei siis vähän niin kuin sinne päin. Tämäkin ooppera on juuri sitä, että on laulettava tai soitettava sitä mitä on kirjoitettu ja huomioitava tarkasti koko kokonaisuus.

Wagnerin ihailijoille on perustettu Suomessa seurakin. Heidän kotisivulla kerrotaan, että se on perustettu vuonna 1991 Tampereen Parsifal-esityksen innoittamana. He ovatkin hyvin aktiivisia ja matkustavat pitkiäkin matkoja nähdäkseen ja kuullakseen kiinnostavan esityksen. Toivottavasti he palaavat tyytyväisinä kotiin Tampereen esityksen jälkeen.

Harjoitusaikataulu tiivistyy ja tunnelma alkaa olla innostunut ja odottava. Seuraava ”jännityksen” paikka on, kun ensimmäisen kerran harjoittelemme kapellimestarin kanssa. On se toisaalta vähän hermostuttavaakin, kun koko ajan tulee lisää ”kalustoa” mukaan. Kun sitä kokonaisuutta hiotaan tiiviisti yhdessä ajallisesti pitkiäkin aikoja, niin joskus voi stressinsietokyky olla koetuksella. Kaikilla on kuitenkin sama päämäärä, hyvin tehty esityö ja onnistunut, erinomainen lopputulos.

Avainsanat: Heikki Liimola, nyanssi, intensiteetti, Parsifal, Suomen Wagner-seura, kapellimestari


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini