Talven selkä taittuu

Share |

Sunnuntai 8.2.2009 klo 19.46 - Heljä Järvinen


Niin melkein minunkin, sillä olen opetellut hiihtämään uudelleen. Hankin Intersportista ”idioottivarmat” sukset ja olenkin sujutellut lähes joka päivä, toisinaan jopa kaksikin kertaa päivässä viikon ajan. Hiihtämiseni on saanut melkein urakkahomman piirteet sillä päätin suksia hankkiessani, että hiihdän aina kun vain voin. Koskaan ei voi tietää milloin talvi loppuu. Sauvakävely, circuit tai spinning ovat sellaisia lajeja, että niitä ehdin harrastamaan muulloinkin. Toissaöisen lumisateen jälkeen hiihtolatu oli hiukan pehmeä ja kahden kierroksen sijasta hiihdinkin vain yhden. Koordinaatiokyky paranee kerta kerran jälkeen ja huimat alamäetkin tuntuvat jo hauskoille laskea. Mäkeä lasketellessa tulee mieleen Malmstenin laulama Jänöjussin mäenlasku. Ensimmäisillä kerroilla vähän hirvitti laskea ja toivoin että en loukkaisi itseäni, sillä liikunta on minulle sellainen lääke nykyään, että sitä en pois antaisi. Tänään sitten on satanut vettä koko päivän ja ollut plussakeli joten olenkin viettänyt rauhallista sunnuntaipäivää perheeni kanssa kynttilöitä poltellen ja hyvästä ruoasta nauttien. Mitä muuta näin kynttilänpäivänä voisi tehdäkään? Vielä löysin Joulupukin tuomaa herkkusuklaata. Hyvin oli säilynyt, tosin siitä oli pala poissa..olisiko ”kotihiiri” makean nälkäänsä ottanut?

Vuosi on alkanut muutenkin hyvin reippaasti. Naisten Valmiusliiton valtakunnallisen naisille suunnatun TIKKA 2009-harjoituksen suunnittelu on edennyt pitkin askelin, mutta silti on paljon vielä pohdittavaa ja soviteltavaa, että saamme onnistuneen harjoituksen aikaiseksi. Harjoituksen johtajana minulla on välillä ”perhosia vatsassa” ja luulen, että ennen h-hetkeä tilanne voi olla vielä hurjempi. Laulajana olen oppinut ”lamaannuttamaan” suurimman jännityksen mutta tiedän, että tämä harjoitus on niin kuin orkesteria johtaisi ja siksi orkesterin soittajienkin tulee lukea partituuri hyvin. Tämä on sellainen ”R. Wagnerin Valkyria”, jossa välilläkin ylletään fortissimoon. Onneksi aikaa on jäljellä vielä puolisen vuotta osaavan joukon tehdä asiat valmiiksi siten, että kursseille osallistuvat naiset voivat aikanaan tyytyväisinä palata kotiinsa onnistuneen harjoituksen jälkeen. Tuleva harjoitus on hyvin haastava, mutta samalla kaikkia eri tehtäviin sitoutuneita innostava. Olen ilolla saanut huomata järjestelyjen suunnittelun lähteneen hyvin käyntiin.

Kunnallisvaaleissa äänimääräni riitti arvokkaan luottamustehtävän hoitamiseen. Jatkan sivistyslautakunnan puheenjohtajana neljän vuoden tauon jälkeen. Vaikka edellinen kausi olikin melko raskas, niin nämä lautakunta-asiat eivät ole tulevaisuudessakaan helppoja päättää. Pienessäkin kunnassa on kuitenkin tärkeätä huolehtia siitä, että lapset ja nuoret saavat peruskoulustamme ja lukiostamme riittävät eväät jatko-opintoja varten.

On mukavaa, kun voi tehdä hyvin erilaisia asioita ja vielä itselle mielekkäitä. Tässä iässä ymmärtää jo paremmin monenlaisten asioiden merkityksen. Laulaminen on ollut minulle aina sellainen ”työ”, että vielä en ole siihen ”työlääntynyt”. Valmistelen parhaillaan osuuttani kevään konserttiin, jossa useampi solisti laulaa ikivihreitä iskelmiä. On hienoa, kun voi laulaa iskelmää, ooppera-aarioita tai hengellistä musiikkia. Pohjanmaalla asuessani tuli useasti laulettua kirkkomusiikkikonserteissa. Ne olivat hyvin suosittuja. Kuulijat tulivat hiljentymään ja nauttimaan rauhoittavasta musiikista. Samalla tavalla myös perinteisen iskelmän kuuleminen voi olla terapeuttinen kokemus. Tai ensimmäistä kertaa oopperamusiikkia kuunteleva voi intoutua oopperafaniksi. Suunnitelmissani onkin kaiken muun työn ohella valmistella kirkkokonsertti ja toivon, että se valmistuisi ensi keväälle.

Avainsanat: Intersport, TIKKA 2009-harjoitus, R. Wagner, suklaa


Kommentit

9.2.2009 11.32  Ystävä pääkaupunkiseudulta

Tervehdys,
sinä se jaksat olla energinen pakkaus ja ihan hyvä niin, urheilu onkin moneen asiaan parasta lääkettä ja siinä kyllä mustinkin pilvi väistyy mielestä kunnon treenin jälkeen! Mielekkyys ennen kaikkea auttaa rehkimään asioita kuin asioita toisin kuin väkisin vääntäminen vain hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi (joka yelensä näkyykin lopputuloksen "laadussa"). Tsemppiä TIKKA-harjoituksen järjestelyihin ja mukavia lauluhetkiä!

9.2.2009 15.18  Heljä Järvinen

Kiitos Ystävä pääkaupunkiseudulta

Taidat tietää mistä puhut! Sillä vain henkilö, joka aktiivisesti hoitaa kuntoansa tietää mikä merkitys hyvällä kunnolla on arkiasioiden hoitamisen kannalta. TIKKA-harjoituksen valmistelu sujuu hienosti ja uusia halukkaita vapaaehtoisia löytyy töihin koko ajan lisää. Konserttiin löysin muuten tosi mukavat biisit, äänenväriini sopivat. Laulan mm. Paula Koivuniemen klassikon "Perhonen" ja Unto Monosen iki-ihanan tangon Jos jätät minut.

17.2.2009 22.28  Pirjo Kunnari

Kun kuulin että sinut Heljä on valittu Kuhmoisten sivistyslautakunnan puheenjohtajaksi annoin sinulle tehtävän jonka tietysti toivon sinun toteuttavan eli hygieniapassi koulutus ja osaamistesti otettaisiin Kuhmoisissa valinnaisten aineitten listoille ns.tarjottimelle.Kerroin asiasta myös valtuuston puheenjohtaja Silmu Sarvalalle.Nyt seuraan jännittyneenä ja mielenkiinnolla onko ensi syksyn valinnaisten aineitten joukossa hygienia.aihe.

18.2.2009 9.18  Heljä Järvinen

Kiitos huomionarvoisesta kommentista Pirjo.

Hygieniaosaaminen ja testien suorittaminen on tänä päivänä jo monessa tyäpaikassakin ehdoton edellytys, tosin hygieniataidot tukevat sivistyneen yhteiskunnan muita tärkeitä toimintoja. Hygieniasta huolehtiminen on tärkeää myös arkisissa toimissamme ja henkilökohtaisissa kanssakäymisissä ihmisten kanssa kuin myös kotioloissakin. Olen asian laittanut prosessiin ja myöhemmässä vaiheessa voin Sinua informoida miten olemme täällä edistyneet.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini