Sitä meidän kaikkien on hyvä pohtia. Miten itse pystymme vaikuttamaan siihen, että asiat olisivat hyvin? Meillä jokaisella on oma näkemyksemme siitä mikä on hyvin, tai missä asiassa olisi parantamisen varaa. Aivan pian on jokaisella täysi-ikäisellä henkilöllä upea tilaisuus kertoa mielipiteensä äänestämällä eduskuntavaaleissa ja vaikuttaa sillä tavoin hyvinvoivan sivistysvaltiomme tulevaisuuteen. Olemme saaneet hienon oikeuden saada äänestää. Kannattaa muistaa, että äänestysoikeutemme ei ole kovin vanha asia ja edelleenkin maailmassa on paljon ihmisiä, joilla tätä mahdollisuutta ei ole eikä usein muitakaan oikeuksia.

 

Joukkoomme mahtuu monenlaisia ajattelijoita ja niin näidenkin vaalien aikaan nousee esiin ihmisiä jotka aliarvioivat äänestysoikeuden vaikutuksia ja usein myös samaiset henkilöt vähättelevät historiamme merkitystä yhteiskuntamme kehityksessä. Yhteiskunta on me ihmiset ja yhteiskunta on juuri siinä jamassa missä sen väestökin. Ensi sijassa hyvinvointi lähtee meistä itsestä ja oman hyvinvointimme me rakennamme itse omilla valinnoillamme. Olemme tulleet siihen pisteeseen, että tämä yhteiskunta ei voi enää paapoa ja passata kansalaisiaan, vaan kansalaisten pitää ihan itse ryhtyä työhön ja toimeen.

 

Menneeseen on hyvä katsoa, kun rakentaa tulevaisuutta. Menneeseen ei kuitenkaan pidä jumittua, vaan tulevaisuuteen on katsottava virheistä oppineena ja iloita siitä, että jokainen hetki on meille uusi mahdollisuus. Usein tuudittaudumme siihen uskoon, että saavutetut edut ja asiat pysyvät. Unohdamme, että elämä, aika ja me itse muutumme koko ajan eikä mikään hetki tai asia toistu enää koskaan samanlaisena. Sanonta historia toistaa itseään ei pidä paikkaansa, sillä koskaan mikään asia ei ole tässä hetkessä enää samanlainen, kuin se oli ennen.

 

Tapamme ajatella ja puhua asioita määrittelevät sen, miten toimimme. Myönteinen ja avoin ajattelu kantaa pitkälle ja on palkitsevampaa sekä kehittävämpää vuorovaikutuksessa. Ilman hyvää keskustelua ja vuorovaikutusta emme kehity ja kykymme kohdata toinen ihminen jää puutteelliseksi.

Hyvinvointivaltiomme kehittyessä yhteistyökyky, välittäminen, toisesta huolehtiminen, pyyteetön avunanto ja kaikenlainen talkoohenki ovat vähentyneet. Aiemmin vapaa-aikana tehtiin paljonkin talkootöitä, mutta tämän päivän elämänmenossa on aiempaa vaikeampaa saada ihmisiä tekemään asioita, joista ei ole itselle suoranaista hyötyä. Ilmeisesti odotamme, että maksamiemme verojen vastineeksi yhteiskunta, kunta tai valtio hoitaa asiat.