Ajanlasku

Maanantai 16.7.2012 klo 8.22 - Heljä Järvinen

pioni.jpg

 

Aika kulkee nopeaan. Olenko sittenkin itse syypää siihen, että aika ei tunnu riittävän? Poissa ovat ne ajat, kun elämä oli verkkaista ja odotti jonkun tietyn pyhän, tapahtuman tai uuden kesän tuloa. Jokainen hetki tuntuu vilahtavan ohitse, kuin huomaamatta. Jokainen uusi kesä on kallistunut äkkiarvaamatta syksyn puolelle, niitä kauniita ilmoja odotellessa.

Nyt ei ole sopivaa valittaa. Kaksi edellistä kesää ovat olleet mitä parhaimmat, eikä tämäkään kesä huono ole ollut. Mainiot työilmat, niin sisällä kuin ulkonakin. Työtä riittää ja jos lepohetkiä innostuu pitämään, työt lisääntyvät. On ollut otolliset kelit luonnon kasvien runsastumiselle. Rikkaruohot ja muut vähemmän toivotut kasvit valtaavat nopeasti niille kuulumattomat alueet. Taimikot lehahtavat kuin itsestään uuteen, entistä ehompaan kukoistukseen.

Luonnon uudistuminen on aina yhtä ilahduttavaa ja samalla myös hämmentävää. Karun syksyn ja talven jälkeen luonto alkaa herätä. Keväisin lintujen laulun kuuleminen tuo ihmeellisen riemun tunteen. Luonnon monimuotoinen vihreys voimistuu ja vanha, kuollut kasvusto jää uuden tulokkaan jalkoihin kuollakseen jälleen uuden talven kylmyyteen.

Kun vanhenee, niin viisastuu – sanotaan. Luulen, että se pitää paikkansa useimpienkin ihmisten kohdalla. Toiset eivät viisastu koskaan, tai ainakin jotkut suulaat ovat sellaista saattaneet joskus tuoda julki. Toki sitä huomaa itsessäänkin joskus piirteitä siitä, että oppi hakee mieluusti toisen, minusta poispäin kulkevan reitin ja useasti selittelee asioita itselleen parhain päin. Lisäksi sitä yrittää uskotella muillekin, että enhän minä, mutta nuo muut.

On hienoa, jos ikävätkin asiat osaa kääntää onnellisesti voitokseen. Jokainen meistä tietää, että ikävilläkin asioilla on se parempi, myönteisempi puoli. Tappion hetkellä emme sitä yleensä ensimmäisenä ajattele tai emme halua edes huomata. Ja jotkut ihmiset vaan ovat luonteeltaan sellaisia, etteivät he koskaan näe missään asiassa tai ihmisissäkään mitään myönteistä, ilon aihetta, sitä joka meitä lopulta kantaa tässä elämässä.

Elämäni vuosikymmenet ovat olleet erilaisia asioita ja tapahtumia täynnä ja jälkiviisaana on helppo todeta, että päivääkään en vaihtaisi pois, mutta toisin olisin moniakin asioita mielelläni tehnyt. Nuorena ja kokemattomana sitä on kovin ehdoton ja luonteeseeni kyllä hyvin selkeänä piirteenä liittyy edelleenkin määrätietoisuus ja voimakastahtoisuus. Uskon, että särmät hioutuvat tylsemmiksi toivoen, että minä en tylsisty elämästä.

On mielenkiintoista huomata miten meitä ihmisiä ohjataan joka asiassa. Hyvän elämän edellytyksiin ja sivistykseen kuuluvat lait ja asetukset ovat elämämme peruspilarit. Mielenkiintoista on monien hassujen lakien lisäksi se, että miten meille jo lapsuudesta asti uskotellaan millaisia meidän tulisi olla tai miten meidän tulisi käyttäytyä. Toki hyvät käytöstavat kuuluvat ehdottomasti sivistykseen. Toisen ihmisen kunnioittaminen, huomioiminen ja hyväksyminen omana itsenään, ei tänä menestyksen aikana kuitenkaan ole itsestään selvyys meillä suomessakaan. Näyttääkin siltä, että mitä enemmän menestystä tulee, sen varmemmin sivistyksen taso laskee. Historia ja ihmiskunta toistavat itseään.

Muutos alkaa meistä itsestä.

blogiin3.jpg

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pioni, kesä, ajanlasku, elämä