Hirmuteko

Sunnuntai 24.7.2011 klo 11:37 - Heljä Järvinen

Täällä Pohjolassakaan emme ole turvassa. Sen osoitti perjantain Oslon pommiräjähdys ja ampumatapaus, joka normaalille ihmismielelle on täysin käsittämätöntä.

Ensimmäinen blogikirjoitukseni oli syyskuun 28. vuonna 2008 "Arjen turvallisuudentunne järkkynyt", jossa kirjoitin silloin tapahtuneesta Kauhajoen koulusurmista. Perjantain tapahtumat ovat luonteeltaan samanlaiset siten, että omaiset ja kaikki tragediaan muuten jollain tavoin läheisesti kytköksissä olevat ihmiset ovat joutuneet äärimmäisen pelon ja stressin valtaan. Siitä toipuminen vie yksilökohtaisesti aikaa, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Surutyö kestää kauan ja jodenkin kohdalla se ei pääty koskaan.

Yhteiskunnassamme varaudutaan nykyaikana hyvin monenlaisiin uhkiin, mutta miten tällaiseen kukaan voisi varautua? Ehkä merkittävin apu tällaisten kauheuksien ennalta ehkäisemiseksi saattaisi olla juuri se yhteisöllisyyteen opetteleminen ja toisesta välittäminen, aidosti. Näiden mainitsemieni tapahtumien päähenkilöt ovat ymmärtääkseni olleet juuri näitä yksinäisiä, "syrjään työnnettyjä" ja vähäteltyjä ihmisiä. Kyllä meidän jokaisen pitää katsoa peiliin ja miettiä, miten suhtaudumme lähimmäisiimme. Kaikki vain eivät ole niitä ulospäin suuntautuvia ja sulavasti esiintyviä seuraihmisiä. Jokaisella meillä tulisi oikeus tulla hyväksytyksi sellaisina kuin olemme.